Allergikosta kasvattajaksi

Heippa kaikille!

Olen Mirkka Ilveskoski, alun perin helsinkiläinen IT-maailman oravanpyörässä yli 10 vuotta pyörinyt ihminen, joka nykypäivänä asuu omakotitalossa Mansessa Toijalassa rakkaiden turrikoiden kanssa. Meillä kotona asustaa 11 koiraa, joista neljä on Lhasa Apsoja Chic Choix -kennelistä ja loput cotoneita joko omia kasvatteja taikka muualta tulleita.

Entisessä elämässä tuli kipitettyä viimeisen päälle laitettuna korkkarit jalassa ja pikkumekko päällä isojen herrojen kanssa, mutta tänä päivänä se tuntuu kovin kaukaiselle asialle. Villasukat ja verkkarit ovat tämän päivän asioita…

Olen aina ollut hyvin eläinrakas. Jo ihan pikkutyttönä käytin kaikki viikkorahat koirakorttien ostamiseen ja vuorasin huoneeni seinän korteilla sekä huippujuttuja oli mummulaan meneminen, koska siellä oli karjalankarhukoira "Helga-neiti". Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuin elokuvissa ja minulla todettiin 7–vuotiaana todella paha koira-allergia. Se oli kauhea kolaus ja haave omasta koirasta oli mennyt - tosin minun äitini ei koiraa olisi antanut minun ottaakaan.

Kuitenkin vuonna 2004 elämä muuttui aika radikaalisti ja olin kuullut huhuja koirista, jotka sopisivat allergiselle. Se haave omasta koirasta taas nosti päätään ja korkealle. Lopulta päädyin etsimään enemmän tietoa ja pyörittelin rotuja mielessäni – coton, havannankoira vai bichon frise? Luin rotumääritelmiä niistä, katselin kuvia ja lopulta päädyin siihen, että juuri minulle on taatusti kaikilta ominaisuuksiltaan paras juuri coton, sekä ihastuin kovasti niiden ulkonäköön (pitkä turkki) ja varsinkin luonteeseen.

Ensimmäinen cotonini tulikin ihan vuoden 2006 alussa ja olin aivan myyty tälle rodulle – eikä mitään allergiaoireita, vaikka olin valmistautunut elämään lääkkeiden kanssa. Asuin tuolloin Turussa ja eihän siinä mennyt kuin hetki, kun halusin jo kaveria Nekulle. Löysin sitten mahdollisen kaverin ja lähdimme Nekun kanssa katsomaan Nelliä. Niinhän siinä kävi, että tulimme kotiin ja viikon päästä matkasimme uudelleen ja toimme piskuisen nappisilmän kotiin. Asuimme ihanassa rivitalopuutalo yhteisössä ja kaveruksista tulikin koko pihapiirin lellikkejä. Kyllähän ne kepposiakin keksi ja saivat minut juoksemaan puolipukeissa pitkin naapuripihoja, joten tylsää ei tosiaan ollut.

Kävin kasvattajakurssin vuonna 2007 alkuvuodesta ja samana vuonna syntyi ensimmäinen pentueeni ihan loppuvuodesta. Minulle oli itsestäänselvää, että ensin hoidetaan nuo asiat kuntoon ja sitten kasvatetaan. Sain kennelnimeni Ilveskosken vuonna 2008. Kennelnimeni tulee simppelisti omasta sukunimestä, joka on aika harvinainen nimi ja osittain jonkun verran tunnettu, joten halusin kunnioittaa tätä sukunimeä luoden siitä kennelnimeni. Joskus olen myöhemmin miettinyt, että olisihan se eksoottisempikin voinut olla.

Minulle taisi käydä niin kuin monelle muullekin – "Ei minun pitänyt, mutta…". No siinähän kävi niin, että olimme muuttaneet Nekun ja Nellin kanssa Helsinkiin ja Nellin kasvattaja kysyi minulta ottaisinko kolmannen koiran ja sijoitukseen. Ihan kauhean kauan hän ei joutunut minua puhumaan ympäri. Ajattelin, että meneehän se nyt kolmaskin tuossa. Siitä se sitten lähti ajatus.

Olin sanonut aikoinaan, että minua ei sitten ikinä minnekään näyttelyyn saa, mutta sijoituskoiran myötä tulikin kasvattajalta käsky mennä näyttelyyn eikä pyristely vastaan paljon auttanut, joten muistan ikuisesti ensimmäisen kertani näyttelyssä ihmettelemässä, että mitähän siellä pitää tehdä. En allergiani vuoksi ollut tohtinut mennä ja olin ihan ulalla. Siitä se harrastus kuitenkin lähti. 

Minähän sitten hurahdin ihan totaalisesti, muutimme paritaloon Espooseen ja neljäs koirakin oli jo ajatuksissa. Tyttöjen kanssa matkustimme Viialaan katsomaan pentua Rifelinin kennelistä ja siellähän oli Lily –tyttö, joka vei sydämen mennessään. Taisimme olla oikea rasite, kun ravasimme kokoajan katsomaan Lilyä ennen kuin tyttö tuli lopullisesti kotiin ja siinä tuli myös kasvattajan kanssa turistua rodusta aika paljon. Ajatus kasvattamisesta vain vahvistui ja vahvistui, sekä Seija alkoi kannustamaan, että minusta kyllä kasvattajaksi olisi. Seija olikin uskomaton tuttavuus, sillä hän kertoi hyvin paljon tärkeää tietoa vasta-alkajalle sekä itse tietenkin istuin aamusta iltaan joskus koneen ääressä ja kävin läpi rodun sairauksia, sukutauluja, koiria yms. Tiedonjano oli suunnaton ja ahmin sitä päivittäin niin paljon kuin pystyin. Vasta-alkajalle se oli kuin siunaus, että vuosikymmeniä kasvattanut ihminen oli tukemassa ja neuvomassa, jos jotain epäselvää oli tai halusi omille ajatuksilleen toisen vahvistuksen.

No sittenhän hyvin pian huomasin jaloissa pyörivän jo useampi turkki laitettavana ja sillä tiellä edelleen ollaan 18 vuoden jälkeen.

Mielestäni rotu on perusterve verrattuna joihinkin muihin rotuihin, mutta päänvaivaa on minulla aiheuttanut ainakin luustoasiat. Olen paljon pohtinut tätä asiaa ja sitä, että kuinka paljon loppujen lopuksi on merkitystä geeneillä ja ulkoisilla tekijöillä siihen, mikä on lopputulos. Jokainen koira on yksilö ihan joka suhteessa, mutta kasvattajilla on kuitenkin se vastuu pyrkiä siihen, että koirat olisivat mahdollisimman terveitä. Myöskin geenit eivät aina yhdessä toimi, kuten ajattelee, mutta tällöin on harkinnan paikka, mistä ongelmat tulevat. Nykypäivänä kiinnitetään enemmän ja enemmän huomiota geenitesteihin ja muihin asioihin unohtamatta kokemuksen syvää rintaääntä omista linjoista. Geenitestit ovat mielestäni hyvä asia, mutta se on vain yksi asia kokonaisuudessa. Näen tärkeänä asiana kasvattajien välisen yhteistyön myös terveyden osalta. Eniten minua on huolestuttanut viime aikoina, että kuvissa esiintyy kovastikin kieroraajaisia yksilöitä, mutta tämä liittyy juurikin tähän luustoasiaan, joka ei ole niin yksinkertainen asia kuin voisi nopeasti ajatella - siihen vaikuttaa niin moni asia.

Olen myös paljon ajatellut sitä ettei kaikki kasvattajat ohjeista pentujen uusia omistajia, joka voi myös vaikuttaa koiran tulevaisuuteen ja terveyteen. Mielestäni jokainen koiranomistaja ja pentu ansaitsee tulla ohjatuksi kunnolla elämässä eteenpäin. Toivonkin jokaisen panostavan tähän, jotta ne pennut kasvaisi mahdollisimman terveiksi.

Kaikille lukijoille haluan toivottaa ihania, iloisia ja ennen kaikkea terveitä hetkiä rakkaiden koirien kanssa!

Hymyillään, kun tavataan!

Mirkka ja karvaiset pikkumurut
kennel Ilveskosken